Kahlaajamuutto virkistymään päin, Domarkobban, Kristiinankaupunki, 27.6.2018
Weblokit
Pari tuntia auringonnousun jälkeen vesille ja Domarkobbanille. Keli kesäinen, aika lämmin, onneksi hieman pilvinen. Merivesi nollan tuntumassa. Pesintöjen vielä ollessa kesken, pyrimme minimoimaan häiriön ja keskityimme vain venepaikan, mökin ja pohjoiskärjen ympäristöön. Storbådanille ei vielä mennä rajoitusten ja häiriön välttämisen vuoksi.

Kahlaajia jo hyvässä vauhdissa syysmuutolla. Muutama liro ja pikkukuovi etelään. Pari valkovikloa, vanha karikukko ja 2 tai 3 vesipääskyä paikallisena. Vesilintuja runsaasti, mutta pääosin väreilyssä. Suurin osa näytti olevan haahkoja, koskeloita ja merimetsoja. Pesinnöistä näyttäisi räyskä ja lapintiirat onnistuneet Skitkobbanilla hyvin. Merikihun ensimmäinen pesä taitanut tuhoutua, kun löysimme uuden munapesän pohjoiskärjen harjulta. Sisempänä oleva merimetsoyhdyskunta näytti kasvaneen viime vuodesta.


Flada maantasalta

Domarkobbanin flada. Merivesi nollan tuntumassa ja vettä kohtalaisesti. Ruovikot hyvässä kasvussa.


Flada ylhäältä

Domarkobbanin venepaikka ja flada.


Faldan pohjukka

Fladan eteläpään pohjukka.


Viitakerttunen

Ainakin kaksi viitakerttusta lauloi ylivuotisissa ruovikoissa. Kuvasta huomasin, että ompahan voimakas päänlaensivunjuova!


Pohjoiskarki maantasalta

Pohjoiskärki harjulta katsottuna. Kärkeä ei kompattu.


Pohjoiskarki ylhäältä

Pohjoiskärki ja Skitkobban vähän korkeammalta. Merikihukin näkyy pesällään.


Merikihu

Toinen saaren kihuista piti kulkijoita tarkasti silmällä.


Ja maihin...

Ja maihin...




Domarkobban, Kristiinankaupunki, Finland, 27.6.2018
Weblokit
Copyright, 2018  Antti J. Lind