Hellepäivän
lennätystä,
Haminakari - Iso-Enskeri, Pori, 14.7.2018 Weblokit
Sen
verta oli mantereella lämmintä, että oli siirtyä ulkosaaristoon meren
reunalle koko perheen voimalla. Täälläkin, lähes rasvatyynessä kelissä,
lämpöä ihan tarpeeksi. Onneksi myöhemmin iltapäivällä virisi pieni
merituuli, joka hieman virkisti ilmaa. Väreilyssä ja lämmössä ei
pahemmin lintuja näkynyt, mitä nyt hieman paikallisia. Lennätin dronea
pitkin saarten länsirantaa, josta poimittuja kuvia ja videonpätkä.
Haahka näyttää onnistuneen pesinnässä ja poikasetkin ovat säilyneet
ihan mukavasti. Viime vuonna olikin tosi huono vuosi. Onkohan jotenkin
"kunnon talven" jälkeinen kesä haahkalle hyvästä?
Haminakarin eteläkärjestä kaakon suuntaan. Vasemmalla Iso-Enskeri ja
äärimmäisenä oikealla Silakkariutta.
Sama toisesta suunnasta, Matinkarin päältä kohti pohjoista. Haminakari
vasemmalla ja Iso-Enskeri keskellä.
Haminkarin ja Iso-Enskerin välinen vesialue kuroutuu. Vanha kaivettu
väylä näkyy vielä jotenkin. Eipä Haminakarin satamakaan enää kovin
paljoa madaltumista kestä. Merivesi kuvaa otettaessa -18cm.