Kauden viimeinen projektipäivä, Haminakari, Pori, 31.8.2018
Weblokit
Se on sitten SSP-projektin kausi paketissa. Tänään vuoden 12. ja samalla viimeinen pyyntipäivä. Aikataulun mukaisesi saaressa, pitkästä aikaa, vähän heikommassa tuulessa ja viileämmässä kelissä. Aamulla ja aamupäivällä pilviä, päivemmällä selkeämpää. Lämpötila hieman alle 20 astetta, aamulla vähemmän.

Projektin ohessa merikatselua. Merellä edelleenkin aika rauhallista. Liikkellä pääasiassa telkkiä, merimetsoja ja haahkoja. Muutamia ruokkeja ja paikalliset merikihut (12). Selkälokit pääosin edelleen reviireillään. Poikasia näkyvissä 18. Kalalokkeja pari tuhatta, pääosin vanhoja lintuja. Mistähän nämä tulevat - pohjoisesta? Puskissa melko rauhallista, pajulintu runsaimpana. Hernekertut käyneet jo vähiin. Leppälintuja havaittiin 3 ja yksinäinen ruokokerttunen. Käsiteltyjä lintuja 32, joista 3 omaa kontrollia. Vuoden ensimmäiset tyrninpuristajat havaittiin tänään.


Aamun hämärä

Vesillä jo aika hämärässä. Auringonnousuun vielä yli puoli tuntia.


Peräaalto ja aamun ensi valot

Idän suunnassa lupaus uudesta päivästä.


Kannusruohot, maitohorsma ja Tahkoluoto

Kuivudesta huolimatta jaksaa kannusruohot edelleenkin kukkia.


Leppälintu, 1kv koiras

Kolmesta havaitusta leppälinnusta kaksi sai renkaan matkaansa. Kuvassa nuori koiras.


Ja maihin...

Ja maihin...


Sivuston facebook sivu


Haminakari, Pori, Finland, 31.8.2018
Weblokit
Copyright, 2018  Antti J. Lind