Lokkeja ja merijäätä, Reposaari - Siikaranta, Pori, 1.2.2019
Weblokit
Piti niin aurinkokin tänään näkyä, mutta haaveksi jäi. Pakkasta vajaa kymmenen astetta ja kohtalainen itätuuli teki kelistä aika hyytävän. Kävin Reposaaressa katsomassa lokit, joita olikin ihan kohtalaisesti. Lokkeja yhteensä 214 yksilöä, joista 3 kala- ja 2 merilokkia, muut harmaalokkeja. Isokoskeloita vain 42 yksilöä. Reposaaren sisäpuoli oli jäätynyt jo kokonaan, sulaa vain aallonmurtajien välissä ja aukkoja Mäntyluodon satamassa. Kallon ja aallonmurtajan ulkopuolella lähes kokonaan avointa. Kallon rannasta näkyi vielä 32 isokoskeloa lisää, 11 telkkää ja 10 tukkasotkaa. Tukkasotkia ei olekkaan hetkeen näkynyt, jostakin tulleet - Preiviikinlahden saarista?

Reposaaresta sitten Siikarannan puolelle. Ajattelin, että hyvin se on vielä avoinna, mut hämmästys oli suuri, kun koko lähiseutu merenpuolelta kokonaan jäässä. Jäänraja kulki Kolmikulmalta Kaijakariin, siitä Kupeliin ja kohti pohjoista. Yllättävää, varsinkin kun tuuli kävi mantereen suunnasta. Tuliskohan tästä vielä jäätalvi? Kuten arvata saattaa, linnut niukassa ja kaukana. Yksinäinen nuori kyhmyjoutsen lenteli jäälakeuden päällä ja laski Kaijakarin viereiseen sulaan. Isokoskeloita 18 ja lokkeja 6. Pari merikotkaa saarissa.


Harmaalokkeja ja variksia

Osa Reposaaren harmaalokeista. Joukossa variksia ja selän takana pieni naakkaparvi.


Siikaranta etelään

Siikarannan kalliolta etelän suuntaan. Jäänraja näkyy kaukana Kolmikulman suunnassa. Edusta kokonaan uudessa parin sentin jäässä.


Siikaranta luoteeseen

Samoilta sijoilta luoteeseen. Siikaranna kalliot ja laguuni edustalla. Horisontissa vasemma Kaijakari ja oikealla Tahkoluodon satama. Jäänraja Kaijakarin ulkoreunaa seuraten.



Sivuston facebook sivu


Reposaari - Siikaranta, Pori, Finland, 1.2.2019
Weblokit
Copyright, 2019  Antti J. Lind