Laulava pikkusirkku, Teemuluoto, Pori, 7.6.2019
Weblokit
Aamupäivästä staijjaamassa Teemuluodon lintutornissa. Reilun tunnin seisoskelun jälkeen alkoi takaani lepikosta kuulua sirkun laulua. Hetki siinä meni, ennenkuin laulajan sai lajiin yhdistettyä - pikkusirkkuhan se. Pitkään sitä sai odottelin näkyviin, eikä atrappiakaan tuntunut tehoavan. Lopulta sirkku ilmestyi hetkeksi laulamaan avoimesti lepän latvaan, mutta ehti pudottautumaan, ennen kuin kuvan ehdein ottamaan. Äänityksen sentään sain aikaiseksi.

Pikkusirkku tuntuu olevan vähän yleisempi kevätaikaan, kuin aikaisemmin. Tänäkin vuonna on jo yksi havainto toukokuulta Tahkoluodosta. Pari vuotta sitten oli myös Yyterissä laulava yksilö.


Teemuluodon reunapuskia

Eipä sitä laulavana tästä tiheästä pusikosta löytynyt. Laulu kuului silti tornille hyvin. Pari säettä kuulet tästä äänitteestä.



Sivuston facebook sivu


Teemuluoto, Pori, Finland, 7.6.2019
Weblokit
Copyright, 2019  Antti J. Lind