Merenrannasta aavikolle, Dhofar, Oman, 14.-21.1.2020
Weblokit
Ehtipäs viime kerrasta jo kulumaan useampi vuosi. Viimeksi tuli Omanissa käytyä vuonna 2011. Pari päivää ennen lähtöämme oli Omanin sulttaanin maallinen vaellus päättynyt ja uusi sulttaani ehdittiin nimeämään. Maassa vallitsi saapuessamme vielä suruaika. Retkeily ja muu liikkuminen oli siitä huolimatta ihan normaalia.

Edellisiin käynteihin verrattuna oli Salalah levittäytynyt kohti pohjoista, ehkä 30-40%. Iltapäivät olivat hieman totuttua kuumempia, mutta aamut ja illat oikein miellyttäviä. Vettä näytti myös wadeissa ja muissa vastaavissa olevan hieman enemmän, kuin aikaisempina vuosina. Lienee olleet hieman runsaammat monsuunisateet syksyn puolella. Kiertelimme Liisan kanssa viikon verta Omanin eteläisiä osia: Yemenin raja - Salalah - Mirbat - Thumrayt - Mudday. Lintuja taas oikein kivasti ja monipuolinen lajivalikoima. Keräilin tähän joitakin kuvia ja niiden yhteyteen jotakin lyhyttä tekstiä. Toivottavasti tunnelma välittyy lukijoille.


East khawr

Tältä näytti useammalla khawrilla. Paljon lintuja ja monipuolisesti. Kuvasta löytyy ainakin pitkäjalka, lapasorsa, kaitanokkalokki, taivaanvuohi/suippopyrstökurppa, suokukko ja punajalkaviklo. East khawr.


East khawr

Sama paikka laajempana näkymänä. Salalahin talot työntyvät alueen reunaan. Alue on onneksi rajattu ja luultavasti säilyy nykyisellään. East khawr.


Pitkäjalka

Pitkäjalka on yleinen, kuuluva ja näkyvä kahlaaja. East khawr.


Khawr rawri

Omanin etelärannikkoa muotoili uudelleen sykloni Mekunu, vuonna 2018. Kaikki paikat eivät ole vielä palautuneet ja kasvillisuus on vasta elpymässä. Khawr Rawri.


Taqah ranta

Tuttu kallio ja tuttu ranta. Vain kalastajat puuttuivat tällä kertaa. Lokkeja huomattavan paljon. Taqah.


Taqah rantaniitty

Khawr Taqahin rantaniittyä. Paikka on hieman kärsinyt rakentamisen jäljiltä, mutta edelleenkin hyvä llintupaikka. Taustalla näkyy uuden sataman hallintorakennus. Muuta ei satamassa sitten paljoa ollutkaan.


Sitruunavästäräkki

Tutunoloisia lajeja. Sitruunavästäräkki, vielä siipisulat ja höyheniä vaihtamatta. Yleinen vähän joka paikassa, missä makeaa vettä. Taqah.


Kulkusirkka (?)

Ennen en olekkaan Omanissa törmännyt sirkkaparviin. Lajista ei hajuakaan, mutta lienee jokin kulkusirkka? Tänä vuonna useassa paikassa isoja, useiden satojen metrien pituisia, parvia. Taqah.


Kulkusirkka (?)

Samoja sirkkoja maassa. Taqah.


Kamerin osat,
                    kulkukoirat ja arokotkat

Yöllä oli päätien varteen ilmestynyt kamelin käyttökelvottomat osat. Kotkat ja koirat löysivät niille kyllä käyttöä. Salalah.


Uusi kaatopaikka

Pitihän kotkia käydä vähän lähempäänkin katsomassa. Vanha Raysutin kaatopaikka on lopetettu alkuvuonna 2019. Uusi kaatopaikka löytyy Salalahin ja Thumraytin väliseltä aavikolta, lähellä Hakbeettiä. Kaatopaikka näyttää olevan paremmin hoidettu, kuin vanha.


Arokotka

Samalta kaatopaikalta napattu lentokuva arokotkasta. Hoidosta huolimatta, kotkia kaatopaikalla ihan kivasti. Hakbeet.


arokotkat aidalla

Vanhaan tapaan kaatopaikan aidat ovat suosittuja tarkkailupaikkoja arokotkille. Toinen linnuista näytti mitä mieltä oli meistä. Hakbeet.


Mustakotkat ja pesäjyrkänne

Tuli sitä oikein bongauskin tehtyä. Yksi lajeista, jonka olin pitkään halunnut nähdä - mustakotka. Nyt pariin kertaan lennossa ja lopulta löysimme myös mahdollisen pesäkolon, jossa pariskunta vietti päivän kuuminta hetkeä. Myös parittelu nähtiin muutamaan kertaan. Kiitokset ohjeistajalle!


Raysut laguunit

Yksi helposti tavoitettavista ja hyvistä lintupaikoista löytyy Raysutin sataman ja sementtitehtaan välistä. Lintuja paljon ja monipuolisesti mm. 450 pikkusirriä. Raysut laguunit.


Mustapyrstötasku

Piti tähän pistää ihan potrettikuva jostakin linnusta. Mustapyrstötasku, joita näkyi siellä täällä. Wadi Darbat.


Al mughsayl valtatie

Al Mughsaylin valtatie oli kärsinyt myös saman syklonin, Mekunun, kynsissä. Tietäkin puuttui melkoinen pätkä. Merkintäänkin olis syytä ollut pikkuisen kiinnittää huomiota. Onneksi oli kirkas päivä. Al Mughsayl.


Al mughsayl ranta ja lokit

Saman paikan ranta. Lokkeja ja tiiroja kivasti. Al Mughsayl.


Mirbat kalasatama

Aina, jos kalasatama löytyy, niin pitäähän siellä käydä katsomassa. Aina yhtä mielenkiintoista. Mirbat.


Khawr baqlah

Tämä Mirbatin itäpuolella sijaitseva wadi, Khawr Baqlah, on hyötynyt sykloni Mekunusta. Alue on selvästi parantunut lintupaikkana ja katsottavaa riittää runsaasti.


Lisko

Jos mekin katsoimme, niin kyllä meitäkin katsottiin. Mirbat.


Savannihaikara

Tänä vuonna savannihaikara tuntui olevan selvästi yleisempi, kuin aikaisemmin. Mirbat.


Wadi darbat

Parina päivänä tuli kierreltyä useita tunteja Wadi Darbatin alueella. Runsaasti virtaavaa vettä ja paljon lintuja. Pari pöllölajiakin tuli havaittua.


Afrikanparatiisimonarkki

Ei ihan Eurooppalainen laji, afrikanparatiisimonarkki, paikon yleinen. Useilla wadeilla ja helposti nähtävissä. Kuuluu paratiisilintuihin. Wadi Darbat.


Ja
                    kotia kohti

Kotia kohti...



Sivuston facebook sivu


Dhofar, Sultanate of Oman, 14.-21.1.2020
Weblokit
Copyright, 2020  Antti J. Lind