Veneilykauden päättäjäiset?
Luvia, Eurajoki, 28.2.2020
Weblokit
Jotenkin
tuli tänään mieleen, että nyt voisi olla
kyseessä veneilykauden päättäjäiset.
Oliskos se nyt sitten vuoden 2019
veneilykausi tässä? Aika myöhään näyttäisi
menneen, eikä talven kesto luultavasti
kovin pitkä ole. Aamulla oli sen verran
pakkasta (-10c) ja hieman tuulta mantereen
suunnasta, et lähdin vesille vasta
iltapäivän puolella, kelin parannuttua.
Aurinko paisteli lähes pilvettömältä
taivaalta, tuuli loppui kokonaan ja
lämpötila muutaman asteen pakkasen
puolelta. Merellä hyydettä, paikoin
pieniä, muutaman sentin vanhvoja,
ajojääkenttiä. Ihan kuin meri olisi vähän
jäätymään päin. Upea keli.
Liikkelle Porin puolelta, josta suoraa
viivaa pitkin Pohjankalliolle. Kiertelin
lähisaaret ja siitä kohti Eeköreä. Eekören
välit tuli kierrettyä lähes jokaista kiveä
ja luotoa myöden optimaalisessa kelissä.
Siitä sitten Lännennauloilla ja ulkomeren
kautta Säppiin eväitä nauttimaan.
Trailerissa auringonlaskun aikaan.
Havainnoilta en kovin paljoa odottanut. Lintuja
kuitenkin ihan mukavasti. Päivän laji oli taas
merisirri, joita viime kerran yhden yksilön jälkeen
tosi kivasti. Päivän parvet tänään 3, 9, 3, 7 ja 4,
vähintään 23 yksilöä. Isokokeloiden ja kyhmyjoutsenien
määrä oli lisääntynyt viikon aikana, sisälahtien
jäädyttyä. Pari merilokkiparia ja runsaasti
harmaalokkeja reviireillä varottelemassa. Merikotkia
siellä täällä yksittäisiä lintuja. Suurin parvi nousui
Lännennauloilta, 5 yksilöä. Merenpuolen vesilinnuista
näkyi tänään vain niukasti: Alli 1, mustalintu 4 ja
pilkkasiipi 14. Säpissä palokärki huuteli
aktiivisesti.

Avoimella
Selkämerellä tuli muutamia virtauksen
mukana liikkuvia jääkenttiä vastaan.
Vahvuus muutamia senttejä.

Viime päivien pakkaset ja tuuli olivat jäädyttäneet
ulkokallioita.

Ulkona täysin rasvatyyntä. Itäisin Pohjankallio.

Merisirrit löytyivät taas vakiokallioilta. Kuvassa
yhdeksän linnun parvi, tosin yksi ei mahtunut kuvaan
mukaan.

Koetin katsoa ja kuvata yksilöt sen verran tarkasti,
että mahdolliset renkaat olisivat näkyneet - ei
näkynyt.

Jussinkallion länsisellä luodolla makaili yksinäinen
mustalintu.

Iltapäivän jälkimmäisen kaffehetken vietin Säpin
Kruununmöljällä. Yllättävästi möljän suojapuolella ei
ollut kuin aavistus jäästä.

Prakalan pohjoispuoli ja Ullaranta taas olivat saaneet
jonkinmoisen jääpeitteen.

Ja maihin...