Veneilykauden avajaiset, Preiviikinlahti, Pori, 6.3.2020
Weblokit
Tai ainakin sellaiseksi sen tulkitsin. Tasan viikko kesti talvea ja nyt uskon vakaasti, että talvi oli siinä. Viime talvena veneilykauden katkon pituus oli 63 ja toissa vuonna 71 vuorokautta. Kovin laskeva trendi. Tänään hieman lounastuulta. Aamulla vähän pilviä, iltapäivällä lähes pilvetöntä. Aamulla pakkasta asteen verta, iltapäivällä plussaa 3 astetta.

Liikkeelle Preiviikin kalarannasta, josta Puolivälinkarin kautta Svartgrundiin ja siitä Trutholman kautta Santakariin. Kallioluodon pohjoiskarikon tarkastus ja Yksipihlajan kautta takaisin mantereelle.

Lintuja selvästi liikkeellä, erityisesti joutsenia, molempia lajeja. Paikallisenakin yhteensä n180 ja pohjoiseen paineli yhteensä 110 yksilöä. Merimetsoja pari paikallista, samoin merihanhia jo pesimäluodoilla. Muutamia alleja ja mustalintuja. Tukkakoskeloita 18 paikallisena. Yksinäinen kiuru matkasi itään.


Preiviikin kalaranta

Preiviikin kalarannassa joutui hetken jään kanssa taistelemaan. Buster oli kuitenkin vahvempi ja uoma on nyt avoinna. Jäätä vajaa 100m laskupaikalta.


Svartgrundin itäpää

Korkealla käynyt merivesi oli kasannut haurut myös täällä. Svartgrundin itäpään ranta.


Merilokki, vanha

Useassa paikassa merilokit (kuvassa) ja harmaalokit reviireillä. Molemmilla lajeilla keväistä varottelua.


Santakari,
        itään

Santakarin hiekkarannalla ei uskoisi kyseessä olevan maaliskuun alku. Lunta vain pieni ripe suojaisissa paikoissa eilisen sateen jäljiltä.


Ykspihlaja

Korkea vesi ja aallokko oli muokannut Ykspihlajan (kuvassa) ja Kallioluodon itärantoja. Pitkästä aikaa oli muodostunut taas törmäpääskyille sopivaa reunaa. Saas nähdä palaako yksikään pari vanhoille pesimäpaikoille.


Ja
                    maihin...

Ja maihin...



Sivuston facebook sivu

Preiviikinlahti, Pori, Finland, 6.3.2020
Weblokit
Copyright, 2020  Antti J. Lind