Deltan alaosia kiertämässä, Kokemäenjoen suisto, Pori, 5.5.2020
Weblokit
Aamusta taas joella. Tuulikin ihan kohtalainen, alle 5m/s. Aurinko paistoi ja lämpötila kohosi nollasta +10 asteen tienoille. Näkyvyys erinomainen. Kiertelin jokisuistoa, pääasiassa alaosissa ja Pihlavanlahdella.

Paikalla edelleen mukavasti merimetsoja, harmaahaikaroita, merihanhia, laulujoutsenia ja isokoskeloita. Tukkasotkien määrät hieman vähentyneet, tänään vähän alle 200. Punasotkia näkyvillä 7 yksilöä. Puolisukeltajat hyvin vähissä. Tiirojen määrät selvästi kasvaneet ja molempia lajeja vähän joka puolella. Puussan pohjoispuolen naurulokkiyhdyskunta pudonnut vain muutamaan pariin. Kaunismäen edustalle ilmestynyt uusi kolonia, jossa reilu 50 paria. Kahlaajista suokukkoja, liroja ja valkovikloja liikkeellä kivasti. Vuoden ensimmäinen ruokokerttunen lauloi Isojuovan varrella.


Kalatiira,
                                rengastettu

Tiiran palanneet deltalle. Kuvassa kalatiira, jolla näkyy olevan rengas jalassa.


Pihlavanlahti ja Varpukarit

Sen verran on jokivesi vielä ylhäällä, että Pihlavanlahden suulla ei ole sopivaa paikkaa kahlaajille.


Väylältä eksynyt vene

Liian matalla kuitenkin tai sitten kurssissa ollaan pahasti eksytty. Näytti olevan aika tukevasti kiinni.


Harmaahaikarat ja merimetsot

Harmaahaikaroiden yhdyskuntaa on saapunut ilahduttamaan jo kolmisenkymmentä paria merimetsoja. Harmaahaikaroilla vähän alle 100 pesää näkyvillä.


Merimetsojen pesiä

Merimetsojen oma koloniasaari voi edellenkin hyvin.


Merimetsopelotin

Myös lähimökeillä on merimetsojen pesiminen alueella huomattu.


Laulujoutsen

Laulujoutsenia edellen hyvin, yhteensä 110. Vanhoja lintuja 40% ja loput nuoria.


Ja
                    maihin...

Ja maihin...



Sivuston facebook sivu


Kokemäenjoen suisto, Pori, Finland, 5.5.2020
Weblokit
Copyright, 2020  Antti J. Lind