Viikon saarikierroksella, Domarkobban, Kristiinankaupunki, 24.10.2020
Weblokit
Tai oli sitä hieman enemmän viime kerrasta, kuin viikko. Tuulet ja kelit eivät ole olleet oikein suosiolliset.
Tänäänkin aamusta kymmenkunta metriä, lännen puolelta. Tuuli onneksi heikkeni ja Domarin itärannalla oikeastaan ihan mukava keli ja lähes tyyntä. Lämpöä aamusta muutama aste ja päivällä lähellä kymmentä.

Aika hiljaiseksi on käynyt. Jos urpiaiset olisivat puuttuneet, olisi pikkulinnut olleet suorastaan vähissä. Urpiaisia sentään reilu 600. Koko päivän komppauksella löysimme yhden peukaloisen, kolme tiltalttia ja yhden luotokirvisen. Merelle ei kovin keskitytty, joten vesilinnut aika heikossa. Kalalokkeja reilu 300. Saaressa runsaasti supikoiran jälkiä ja jätöksiä.


Flada
                                pohjoisesta etelään

Merivesi lähellä normaalia. Fladassa mukavat haurut ja haurulla runsaasti hyönteisiä, mutta ei hyönteissyöjiä.


Viherhämähäkki

Harryn reppun oli tarrautunut meille molemmille tuntematon hämähäkki. Viisaammat kertoivat, että kyseessä on viherhämähäkki.


Urpiaisia

Päivän laji oli eittämättä urpiainen. Kovin tarkasti ei niitä tullut katsottua, joten taisi muutama tundraurpiainen mennä ohi.


Urpiaisia

Osa eteläkannaksen isosta urpiaisparvesta.


Fladan
                                pohjukka

Fladan pohjukka on tänä vuonna kasvanut rajusti umpeen. Muutenkin tätä etualalla näkyvää kasvia on tänä vuonna ollut runsaasti - mikä laji sitten liekin.


Tiltaltti

Kaikki päivän tiltaltit normaalin näköisiä ja kuuloisia.


Ja maihin...

Ja maihin...



Sivuston facebook sivu

Domarkobban, Kristiinankaupunki, Finland, 24.10.2020
Weblokit
Copyright, 2020  Antti J. Lind