Avoveden reunalla, Luvia, Eurajoki, 15.2.2021
Weblokit
Aamulla reipas pakkanen, lähes 20-astetta. Viivytin lähtöä parilla tunnilla. Puorkarin rannassa 10:30 aikoihin. Lämpötila oli saaressa 4-astetta pakkasen puolella. Maihin lähtiessä pakkasta enää asteen verta. Aamulla heikohkoa tuulta, voimistuen iltapäivän puolella lähelle 10m/s, tällä kertaa lounaasta. Aurinko paisteli koko päivän, välilä hieman pilvien lomasta. Keli jo oikeastaan keväisen oloinen. Näkyvyys erinomainen.

Jäätilanne vähän odotetun kaltainen. Yhtenäistä jäätä suurinpiirtein sektorissa: Kuuminaisten kärki - Räyhät - Puorkari - Kalliomaa - Kuornoori - Iso-Pietari. Ulkopuolella vain hieman lauttoja, pääasiassa sohjokenttiä. Vähän näyttä siltä, että ei tänä talvena Säppiin pääse edes retkiluistelijat.

Lintuja vielä aika niukasti. Vesilinnut: isokoskelo 237, telkkä 118, pilkkasiipi 1 ja kyhmyjoutsen 3. Lokkaja merellä yhteensä 210, muutamia merilokki- ja harmaalokkipareja reviireillä. Merikotkia mukavasti, ainakin 9, joista kahdella parilla soidinlentoa vanhoilla reviireillä. Ainoana pikkulintuna Kalliomaan mustarastas.


Puorkari, länsikärki

Ei tästä eteenpäin. Puorkarin länsikärki. Avovedessä Tervakallio ja Turvaskallio.


Puorkari, Tervakallio

Sama kohta 35m korkeudelta.




Ja vielä 360-asteen (tai vähän yli) ympyrä samalta korkeudelta.


Teffankarinsäikkä,
                                Marjakari, Säppi

Edustalla Puorkarin koilliskulma, edessä Teffankarinsäikkä, joihin jääyhteys. Marjakari, Viikari ja Säppi täysin avovedessä.


Ajojäätä ja pilviä

Etelämpänä avovesi Aalklopan rannassa. Jäät kuitenkin niin pieniä ja irtonaisia, ettei lähemmäs asiaa.


Kalliomaalta länteen

Kalliomaan laelta kohti länttä. Avovesi mukavasti kaukoputken ulottuvisssa - telkkiä ja isokoskeloita.


Eeköre ja Praaköre

Samoilta jalansijoita ja vähän korkeammalta Vasemmalla Eekören ja Praaköre.


Luvian eteläinen saaristo

Avovesi seurasi aika tarkoin Luvian saariston eteläreunaa, pitkälle kohti Maskaleita.


Kalliomaa lännestä

Kalliomaa meren puolelta. Jääsohko liikkellä kohti pohjoista.


Ja
                                                        maihin...

Ja maihin...



Sivuston facebook sivu

Luvia, Eurajoki, Finland 15.2.2021
Weblokit
Copyright, 2021  Antti J. Lind