Jokiveneilykauden avaus, Kokemäenjoki, Pori, 28.3.2021
Weblokit
Kohtalainen kaakkoistuuli ja muutama aste plussaa. Pilviä aamusta enemmän, päivällä vähemmän. Joki tai ainakin osa, näytti olevan eilen aukeamassa, joten pitihän sitä tänään kokeilla! Aamusta buster jokeen keskustasta ja siitä Isojuopaa pitkin alas deltalle. Isojuopahan oli kokonaan avoinna. Kiintojään reuna tuli vastaan Pihlavanlahdella, vähän isosuulin luoteispuolella. Muut juovat olivatkin vielä jäässä, Raumanjuopa oli, palatessa keskustaan, auennut hetken matkaa.

Deltalla oikein kivasti lintuja. Hanhia vähintään 2500, joukossa syksyllä ja taas tänä keväänä Porissa seikkaillut pikkukanadanhanhi. Sinisorsia hulppeat 2400 ja tavejakin, vähän yllättäen, 340. Joukossa muutama haapana ja jouhisorsa. Isokoskeloita ja telkkiä, molempia, 450. Harmaahaikaroita koloniassa vähintään 105 ja parisenkymmentä sen ulkopuolella. Merimetsoja vain reilu 15, taisivat olla norssin perässä Reposaaressa. Joutsenia aika vähän, ehtivät jo lähteä pelloille. Pari yksittäistä pajusirkkua. Hieno jokiretki!


Keskusta joelta
                                nähtynä

Alas ajellessa oli Kirjurinluodon kärjessä vielä vanhaa jäätä. Keskusta muutoin aika lailla avoin.


Fäärttinjuopa

Fäärttinjuopa vielä umpijäässä, joten Hevonluodon länsipäähän ei ollut pääsyä.


Sorsia
                                jäänreunalla

Sorsia alkoi olla jään reunalla Fäärttinjuovan jälkeen.


Sorsia Isojuovan suulla

Alempana enemmän. Kuvassa pääosin sinisorsia ja joukossa taveja.


Jäänreuna Pihlavanlahdella

Jääreuna oli jo sen verran pitkällä, että "hornankattila" puuttui kokonaan. Ei isoja ennustajanlahjoja tarvita, jos veikkaan Pihlavanlahden aukeavan viikon sisään.


Harmaahaikaroita ja merimetsoja

Merikotkat kävivät vähän väliä ajamassa harmaahaikarat koloniasta lentoon. Koloniassa näytti taas olevan paikalla myös muutama merimetsopari.


Itseaiheutettu jäidenlähtö

Alaspäin ajellessa, ei paljoa irtojäitä ollut liikkeellä. Tuli sitten tehtyä itseaiheutettu jäidenlähtö ja takaisin ajellessa piti lauttoja enemmänkin väistellä. Nyt on Isojuopa rantoihin asti avoinna!


Sinisorsia matkalla myötävirtaan'

Tällä kertaa lautoilla matkasi alavirtaan vain sinisorsia.


Raumanjuovan jääpato

Päivällä kävin vielä katsomassa, kuinka pitkälle Raumajuopa oli auenneut päivän aikana. Kuvan tynnyrit olivat aamulla Raumansillan alla ja nyt asuntomessualueen jääpadossa.


Ja maihin...

Ja maihin...



Sivuston facebook sivu

Kokemäenjoki, Pori, Finland, 28.3.2021
Weblokit
Copyright, 2021  Antti J. Lind