Dronen lennätystä ympäri saarta, Eurajoki, Säppi, 2.6.2021
Weblokit
Tänään iltapäivällä lennättämässä dronea Säpin yllä. Päätarkoituksena tarkastaa merikotkan pesimätulos. Samalla tuli myös vähän dokumentoitua satamaa ja majakan korjausprojektia.

Keli oikein kesäinen: lämpöä +18c, lähes tyyntä ja auringonpaistetta kirkkaalta taivaalta. Lintuja ei pahemmin tullut katsottua, mitä nyt kevyesti muutamasta pisteestä. Dronen käytin merikotkan pesän yllä ja siellähän yksi isokokoinen poikanen odotteli emoja käymään.


Majakka muovissa ja majakkapiha

Aloitetaan kuitenkin perinteisellä maakuvalla. Majakan ympärillä telineet ja muovi. Parhaillaan oli ulkopuolen hiekkapuhallus menossa. Tätä blogia kirjoitettaessa, Vieno-myrsky oli pari päivää aikaisemmin vähän tarttunut muoveihin ja ainakin yläosa oli kuoriutunut.


Majakkapiha ja satama

Samat rakennukset dronella itäpuolelta. Taustalla Prakala ja satamalahti.


Ajoreitti majakalle

Satamasta majakalle on ilmestynyt uusi väylä. Aika pienin vaurioin on maasto selvinnyt.


Satamalahti, Kruununmöljä
                                ja Prakala

Merivesi tänään lähellä normaalia. Aika matalalta koko satamalahti näyttää. Onko tuossa Luotsintuvannokan ja Prakalan välissä jo havaittavissa kuroutuva kluuvin selkä?


Väylä
                                Kruununmöljältä

Aika kapealta näyttää. Kovin paljoa ei kääntymisvaraa isommille aluksille ole. Takapoijujen kiinnityspainot aika kookkaita, joten köliveneiden on syytä olla tarkkana!


Merikotkan pesä
                                ja poikanen

Niin ja se päivän pääkohde myös. Merikotka on onnistuut pesinnässään taas. Iso poikanen pesässä.



Sivuston facebook sivu

Eurajoki, Säppi, Finland, 2.6.2021
Weblokit
Copyright, 2021  Antti J. Lind