Kesää kohti, Kuuminainen, Pori, 17.6.2022
Weblokit
Aamusta kiertämässä Kuuminaisten kärkeä. Tuuli pohjoisen puolella ja ihan siedettävä, alle 7m/S. Lämpöäkin mukavasti +14c. Aurinkoa lähes pilvettömältä taivaalta, aiheuttaen jonkin verran lämpöväreilyä.

Kiersin kärjen rantoja seuraten, lounaiskärjen jätin pesintöjen vuoksi kiertämättä. Paluumatkalla poikesin Hevoskarissa ja Vähäniemessä.

Aika kesäisen oloista. Laulukausi jo usealla lajilla ohi, tosin muutamia selvästi juuri saapuneita hyönteissyöjiä innokkaasti äänessä. Syysmuutto selvästi jo kahlaajilla käynnissä; suokukko 2, valkoviklo 4, mustaviklo 2 ja suosirri 4. Myös haahkakoiraat pääosin lähteneet sulkimaan. Puolisukeltajista runsaasti taveja ja heinäsorsa. Lapasorsia ja harmaasorsia molempia 14 yksilöä.


Kärjen eteläranta

Etelänpuoleinen rantaniitty. Karja on pitänyt rannan avoimena. Ainakin töyhtöhyyppä ja punajalkaviklo pesivät rannalla.


Harmaasorsat, 3 yksilöä

Harmaasorsia lenteli vähän joka suuntaan. Selvää lukumäärää ei pystynyt sanomaan, mutta ainakin 14 yksilöä oli minimi.


Kluuvi, linjataulu ja siirtolohkare

Länsikärjen maanmerkit: linjataulu ja siirtolohkare. Merivesi sen verran korkealla, että kluuvissakin jonkin verran taas vettä.


Kärkiflada, kohta kluuvi

Kärjen flada vaikutti yllättävän tyhjältä. Pesivänä kahlaajana vain meriharakka.


Kurttulehtiruusu

Ihan vielä ei näytä kurttulehtitalkoot olevan ohitse.


Sivuston facebook sivu

Kuuminainen, Pori, Finland, 17.6.2022
Weblokit
Copyright, 2022  Antti J. Lind