Juhannuksen aikoihin, Säppi, Eurajoki, 23.-25.6.2022
Weblokit
Pohjoisenpuoleiset tuulet hellitti ja tuuli kääntyi etelään. Samalla keli lämpeni, ollen jo vähän liiankin kuuma. Aurinkoa kirkkaalta taivaalta, vähempikin olis kyllä riittänyt. Merellä lämpöväreily haittasi pahasti.

Parin päivän saariretkellä. Aamuisin seisoskelua ampukopilla ja loppuiltapäivällä saarenkierto. Majakalla ollut majakkaopas jo kuun alkupuolelta ja tulevana sunnuntaina oli vaihtovuoro. Turisteja yllättävänkin vähän. Jopa juhannusaattona, puolenpäivän aikoihin, Kruununmöljässä ei yhtään veneilijää.

Korkeapainekelissä linnut niukasti liikkeellä. Merellä ei kovin paljoa tapahtunut, vain hieman mustalintuja, pilkkasiipiä ja haahkoja vähän joka suuntaan. Tiiroilla, merimetsoilla ja lokeilla pääosin ruokailulentoja. Useila lajeilla jo maastopoikasia liikkeellä. Muutto selvästi kesken viita- ja luhtakerttusella, yön jälkeen aina uusia laulajia samoilla paikoilla. Mufloneilla ainakin kolme eri karitsaa selvinnyt ensimmäisistä kuukausistaan. Punkkeja ja hyttysiä kohtalaisen runsaasti.


Rantasipi

Ampukopin aamukatselua päivysti rantasipipari. Varottelusta päätellen, jossakin Prakalassa, maastopoikaset.


Ullaranta

Lehtojen kasvillisuus päässyt hyvin käyntiin. Puna-ailakkia runsaasti Ullarannan lehdossa.


Muflonit 2 naarasta ja 2 poikasta

Prakalan ja Ullarannan niityillä päivittäin kaksi mufloninaarasta ja kaksi karitsaa.


Kuollut vanha uros mufloni

Pari uutta kuollutta muflonia löytyi, jo pelkästään hajun perusteella. Tämä vanha uros Peräkulman haurulla. Ullarannan lehdossa tämän vuoden poikanen.


Nuori ylämaankarjalainen

Ylämaankarjan laumassa yksi nuori kaveri. Tykkää kuulemma rapsutuksesta.


Hanhisto

Merivesi niukasti plussan puolella. Hanhiston ranta ihanteellinen kahlaajille. Varoittelusta päätellen pesinnät onnistuneet tyllillä, punajalkaviklolla ja töyhtöhyypällä. Kurjen pesintä ilmeisesti epäonistunut.


Kivitasku, koiras

Kivitaskulla oli jo maastossa lentopoikaset. Tässä poikuettaan vahtiva koiras.


Kruununmöljä juhannusaattona

Juhannusaaton keskipäivä. Kruununmöljässä rauhallista.


Telkkä pöntöllä

Pihapöntöstä lähti telkkäpoikue maailmalle juhannusaaton aamuna.


Ja maihin...

Ja maihin...



Sivuston facebook sivu

Säppi, Eurajoki, Finland, 23.-25.6.2022
Weblokit
Copyright, 2022  Antti J. Lind