Merikatselua
ja saaristoristeilyä, luoteissaaristo, Pori, 13.5.2024
Weblokit
Auringon
noustessa Haminakarin rannassa. Keli melkolailla kesäisen oloinen:
tyyntä, lämmintä ja riittävästi lämpöväreilyä. Hyönteisarmadat
puuttuivat vielä. Kuivaa kuin erämaassa.
Aamusta muutama
tunti merikatselua, jostä kiertämässä Iso-Enskerin lounais- ja
länsireunaa. Loppuretken vietin kiertämällä saaria veneellä ja
tarkistettua tuli Matinkari, Hylkiriutta, Kupeli ja Kaijakari.
Aamupäivällä ihmettelinkin, mistä kuului kolinaa ja metallin
kilahduksia. Syykin selvisi Kaijakarin suunnasta. Tyyni vesi toi ääntä
useita kilometreja.
Aamumuutolla ei kauhiasti juhlittu. Jonkin
verran pilkkasiipiä ja mustalintuja, pääosin pohjoiseen. Aamun vaihtuessa
päivään, näkyi merellä myös jonkin verran kuikkien muuttoa, kuikka 232 ja
kaakkuri 120. Muutoin ei sen isompia. Pienen koirashaahkaparven mukana
vanha juhlapukuinen kyhmyhaahkakoiras pohjoiseen.
Pesimälinnusto pääosin jo reviireillään.
Selkälokkeja Matinkarissa, Hylkiriutalla, Kupelissa ja Kaijakarissa.
Kaijan pesinnät kyllä pahasti uhattuna. Karikukkoja ei vieläkään näkynyt.
En myöskään löytänyt enää allihaahkoja. Yksinäinen riskiläpariskunta
reviirillä. Pikkulintuja vain nimeksi.
Merimetsoparvi
aamuappeella aamun pläkässä.
Haahkanaarat ovat
suosittuja koirasenemmistön edessä. Ompahan ainakin varaa, mistä valita.
Kun en näitä tunne
ja ainoa keltainen jäkälä jonka olen kuullut, haavankeltajäkälä? Tänä
vuonna näyttäisi olevan normaaia näkyvämpi. Jäkälä ei nyt ihan vuodessa
levittäydy. Haminakarin länsirantaa.

Matinkarin selkälokkit pesäpaikallaan.
Ohiajaessa ei värirenkaita tarttunut kennolle.

Hylkiriutalla näyttäisi olevan yksi
vaaleaselkäinen selkälokki pariutunut normaalivärisen kanssa. Näistä
lokeista oikein mitään tiedä...

Väylävirasto taitaa tehdä mitä haluaa? Ei ihan
niitä parhaiten valittuja ajankohtia. Selkämeren suurin
selkälokkiyhdyskunta muutamien kymmenien metrien päässä. Tai ainakin se
oli suurin.

Ja maihin...