Merimetsojen
pesälaskennat, Enäjärvi, Pori, 13.6.2024
Weblokit
Se on taas se aika vuodesta, kun
merimetsojen pesäkoloniat lasketaan. Aloitin laskennan tänä vuonna Porin
Enäjärven koloniasta.
Kolonia aloitti
pesinnät järvellä vuonna 2020. Vuonna 2023 kolonia asutti järveä
seitsemässä eri kohdassa, 1252 parin voimin. Tänä vuonna pesiä oli
kahdeksassa eri kohdassa, yhteensä 1908. Pesistä vain 41 oli maassa,
loput puissa. Jonkin verran siirtymistä Keskiluodoilta ranta-alueille on
tapahtunut, pesäpuiden loppuessa saarista. Kaiketi järvelle vielä mahtuu
lisääkin, aika näyttää. Myös merikotkilla voi olla vaikutusta pesintään
jatkossa. Tänäänkin paikalla 11 yksilöä.

Drone ilmaan ja kohti pesimäpaikkoja.
Ukkoskuurokin siirtyi sopivasti iden puolelle.

Keskiluodon latvoissa on pysyvä
merikotkapäivystys. Kuvassa ainakin viisi yksilöä pitää silmällä
merimetsoja.

Kuvassa edessä isompi keskiluodoista ja
taustalla mantereella olevat pesimäalueet pohjoisrannalta.

Etelärannan pesät keskittyvät tiiviisti
kahteen kohtaan vesirajassa.

Pienemmän keskiluodon kasvillisuus alkaa jo
olla aika niukkaa. Puissa riittää vielä pesäpaikkoja.
Isompi keskiluoto on asuttu pitkään
isompien puiden kohdalta. Matalat lepät eivät näytä olevan kovinkaan
suosittuja. Onhan tässäkin vielä tilaa.