Vuoden pimein päivä, Uniluoto, Pori, 21.12.2024
Weblokit
Tänään oli talvipäivänseisaus eli vuoden pimein päivä. Kovin pimeää ei ollut, enemmänkin valoisampaa, johon viime päivinä ei ole tottunut. Aamulla hieman tuulta, joka lähes tyyntyi iltaa kohden. Aurinko paistoi pitkin päivää, välillä vähän pilviä. Lämpötila pari astetta pakkasella. Tästä sitten kohti pidempiä päiviä.

Kiertelin Meri-Poria Reposaaresta Herrainpäiville ja Uniluodon kautta Kalloon. Jäät ei paljoa haitannut, Kallonlahti ainoana poikkeuksena, johon Kokemäenjoki oli jäänsä uittanut.

Lintuja yritin löytää, mutta aika heikossa oli. Muutama kymmen isokoskeloa ja telkkää. Yksinäinen mustalintu ja pari merimetsoa merimerkillä. Rantoja kierteli yksinäinen harmaahaikara. Lokkeja myös niukasti, runsaimpana kalalokki, yhteensä 48. Harmaa- ja merilokkeja muutamia. Missä ovat räkättirastaat ja tilhet, marjoja löytyy?


Uniluodosta Kalloon

Uniluodon rannassa vain hieman kasautunutta jääsohjoa. Lahdet ja ulapat avoinna.


Uniluodon eteläranta

Uniluodon etelärannat käytännössä jäättömiä.


Kallo ja Kloppa

Samoin myös Kallossa. Jäätä lähinnä kivillä.


Harmaalokki ja kalalokki

Eniten lokkeja ilmestyi mereltä tulleen laivan mukana, sekä kala- ja harmaalokkeja.



Sivuston facebook sivu

Uniluoto, Pori, Finland, 21.12.2024
Weblokit
Copyright (c) 2024  Antti J. Lind