Vähän talven tuntua, Kuuminainen, Pori, 3.1.2025
Weblokit
Keskipäivällä kiertämässä taas Kuuminaisten kärkeä. Maassa muutaman sentin verta lunta ja rannoillakin hieman jäätä, varsinkin etelänpuolella. Rannassa melko heikkoa tuulta, merellä selvästi enemmän, myös maininkia. Aurinkoa ja välillä rankkojakin lumikuuroja. Ihan niinkuin vähän talven tuntua.

Jälkien perusteella oli kärjessä käynyt tänään jo muitakin. Kiersimme koko kärjen rantoja seuraten Krannista Hevoskariin. Rauhallista talviseen tapaan. Tavalliset kalokit, kyhmyjoutsenet, telkät ja isokoskelot paikalla. Kauempana näkyi lennossa muutama pilkkasiipi ja telkkien joukossa kaksi uiveloa. Metsässä pari pientä tiaisparvea. Mustarastaita 6 ja täälläkin pitkästä aikaa räkättirastaita, 18 ylilentävää.


Linjataulut ja kivi

Kärjen maamerkit: linjataulut ja kivi. Merellä näyttäviä lumikuuroja.


Kyhmyjoutsenet

Eteläpuolen jääsohjossa pari kyhmyjoutsenta.


Tyrnit ja kyhmyjoutsen

Tyrneissä edelleen hyvin marjoja. Tyrneillä vain tiaisia ja mustarastaita. Kuvassa myös neljä kyhmyjoutsenta.


Kyhmyjoutsen ja laulujoutsen
Preiviikinlahden puolella joutsenien sekapari.


Pinkki ja kärkiflada

Kärkiflada oli jo kokonaan jäätynyt. Kauniita auringonpilkahduksia.


Esiaikuinen kalalokki

Rantoja kierteli jonkin verran kalalokkeja, pääosin vanhoja. Tämä taitaa olla jonkin sortin esiaikuinen.


Hevoskari

Kärjenkierto päätettiin Hevoskariin, joka rantaan asti avoinna.



Sivuston facebook sivu

Kuuminainen, Pori, Finland, 3.1.2025
Weblokit
Copyright (c) 2025  Antti J. Lind