Metsälintuja,
Saantee, Pori, 4.1.2025
Weblokit
Tänä vuonna vuodenvaihteen Saanteen
kierros livahti hieman uuden vuoden puolelle, kun yleensä on
osuttu joulunaikaan. Sää tänään pilvinen, muutama aste pakkasta ja
hieman luoteistuulta. Paljoa ei avovettä näkynyt, lähimmillään
Iso-Plokin rantavedessä ja Revelin suunnassa. Jäät vielä irtonaisia
kärjen ympäristössä.
Kiersimme niemen
myötäpäivään ja piipahdettiin lopuksi myös Palloviikin suulla.
Harvinaista oli tavata joku muukin lintuharrastaja niemellä, kun Juhaan
törmättiin alkumatkasta, atrapin paikalle johdattamana.
Lintuja totutun
niukasti. Pääosa oikeastaan metsälajeja: tiaisia, puukiipijöitä ja
hippiäisiä. Yksinäinen pyy osuin loppumatkasta reitille. Tikoista
ainakin 5 käpytikkaa ja yksinäinen pohjantikka. Kärjestä kaukana
lännenpuolella pari lokkia ja yksinäinen isokoskelo.
Saanteen niemellä
on vielä oikeannäköistä metsää, mikä alkaa jo olla harvinaista Porissa.
Onneksi niemi on rauhoitettu.
Lyly-myrskyn
jäljiltä yllättävän vähän kaatuneita puita, niistäkin pääosa lähellä
kärkeä. Lahopuuta tiedossa.
Puukiipijöitä
löysimme ainakin seitsemän eri yksilöä.
Kärjen avoveden
raja kaukana lännessä. Kärjen jäät liikkuvia ja irtonaisia. Niemen
puolivälistä yhtenäistä kiintojäätä, ohutta vielä.
Yksi päivän
käpytikoista, naaras.