Rantaniityn raivausta, Lahdenperä, Pori, helmi-maaliskuu 2025
Weblokit
Viime elo-syyskuussa, Metsähallitus teetti ruovikon poiston Preiviikinlahden Lahdenperässä, Selkämeren kansallispuiston alueella. Jostakin syytä ojien varteen jätettiin puut ja pensaat pystyy. Nehän ovat varislinnuille erinomaisia kyttäyspaikkoja, jotta löytäisivät pesät ja poikaset. Ne pitää ehdottomasti niityiltä poistaa!

Syyskuussa otin yhteyttä Metsähallitukseen ja ehdotin vapaaehtoista puiden ja pensaiden poistoa. Pienen neuvonpidon ja paperisodan jälkeen, lupa niiden poistamiseen heltisi. Sen verta oli ketunhäntä kainalossa, että oman takapihan näkyvyys paranee Preiviikinlahdelle ja samalla saadaan parin vuoden polttopuut.

Vaikka talvi oli vähän heikohko, saatiin ojanvarret raivattua perhepiirin voimin. Polttopuukokoisten puiden kuljetus kotipihaan vähän takkusi, lumen puutteen vuoksi. Onneksi naapurustosta löytyi viime hetkellä apua ja puut saatii kotipihaan asti - kiitoksia Kaukolle!

Seuraavaksi kun ruovikkoa poistetaan, pitää Metsähallituksen vaati urakoitsijaa poistamaan myös uudet puiden ja pensaiden taimet ojanvarsista, jotta työ ei ollut ihan turhaa.


Syksyinen alkutilanne

Alkutilanne ruovikonpoiston jälkeen syyskuun loppupuolella. Oikealla Paarnoorin ruovikkolava.


Aloituspäivän tilanne

Tammikuinen näkymä ruovikkolavalta lännen suuntaan.


Alue raivattu. Polttoa odottavat kasat.

Helmikuun työn tulos. Näkymä jälleen ruovikkolavalta länteen. Polttoa odottavat oksat ja risut.


Polttopäivä

Maaliskuisen polttopäivän ensisavut.


Ulomman kasan h-hetki

Ulompi kasa parhaassa liekissä.


Ulomman kasan viimeiset hetket

Saman kasan viimeiset liekit ja 66,6% raivausporukasta.


Sisemmän kasan h-hetki

Sisemmän kasan parhaita palohetkiä.


Sisemmän kasan viimeiset hetket

Siinä sitten sisemmän kasan viimeiset liekit.


Lopputilanne ruovikkolavalta

Lopputulos ruovikkolavalta länteen.



Sivuston facebook sivu

Lahdenperä, Pori, Finland, helmi-maaliskuu 2025
Weblokit
Copyright (c) 2025  Antti J. Lind