Mistä näita amerikantaveja riittää? Pori, huhtikuu 2025
Weblokit
Viime vuonnakin tuli pari amerikantavia ja yksi risteymä vastaan. Tämä vuosi näyttää pistävän vielä vähän paremmaksi. Tätä kirjoittaessa on kohdalle osunut jo ainakin kolme eri yksilöä, jotka kaikki puhtaan lajin näköisiä, ei risteymän piirteitä. Kohtapuoleen amerikantavi taas yhdistetään tavallisen tavin kanssa, joka se alunperinkin olikin. Sen jälkeen kyseessä on vain tavin alalaji.

Ensimmäinen amerikantaveista osui kaukoputkeen jo 2.4. Viasvedellä. Toinen yksilöistä löytyi myöhemmin valokuvasta, jolloin olin kuvannut vain kohtalaisen lähellä ollutta taviparvea. Vaikka katsoin paikanpäällä parven aika huolellisesti, ei vaan osunut silmään. Kolmes lintu on ehkä sama, kuin ensimmäinen. Ainakin oli samalla lahdella, mutta tällä kertaa Makholman eteläpuolella. Toistaiseksi viimeinen yksilö löytyi Paarnoorin lintutornin pohjoispuolelta. Löysin linnun aika kaukaa, kun laskin vesilintuja, Eskon itäkärjessä.


Amerikantavi, Viasvesi, 2.4.2025

Viasveden amerikantavi 2.4.2025


Amerikantavi, Levon lammet, 6.4.2025

Levon lampien amerikantavi 6.4.25. Tiiviisti mukan kulkenut naaras näyttää enemmän tavalliselta tavilta.


Amerikantavi, Makholma, 7.4.2025

Tämä Makholmasta löytämäni pelästyi merikotkaa ja sain muutaman lentokuvan. Ehkä sama tai eri, kuin 2.4. Viasvedellä. Tämä näkyi 7.4.25.


Amerikantavi, Paarnoori, 12.4.2025

Paarnoorin lintu oli hieman kauempana, kuvassa oikealla. Kuva otettu kaukoputken läpi. Havaintopäivä 12.4.25.


Sivuston facebook sivu

Pori, Finland, huhtikuu 2025
Weblokit
Copyright (c) 2025  Antti J. Lind