Deltakierroksella,
Kokemäenjoen suisto, Pori, 13.4.2025
Weblokit
Aamusta keli muutaman asteen
plussan puolella. Heikkoa tuulta. Aurinkoa lähes pilvettömältä
taivaalta. Iltapäivän puolella hieman enemmän pilviä ja tuulikin vähän
reippaampaa. Lämpöä yli 10 astetta.
Kiertelin deltaa
tutuksi käynyttä reittiä. Liikkeella Launaisista ja pohjoispuolelta
alavirtaan, paluu eteläpuolella vastavirtaan ja lopuksi kierros
Fäärttinjuovan kautta takaisin traileriin. Vähän yllättäen oli joessa
sen verran vettä, että Karvianjuopakin oli helposti läpäistävissä.
Laulajat joella
edelleen aika niukassa. Vesilintuja sentään aika monipuolisesti ja ihan
kohtalaisia määriä: laulujoutsen 134, isokoskelo 680, tavi 325,
heinäsorsa 220, uivelo 42 ja silkkiuikku 48. Näkyvää muuttoa oli tänään
oikeastaan vain kuovilla, 110 yksilöä. Sen sijaan pahalta näyttää
punasotkan suhteen. Tänään löysin vain 4 yksilöä ja pitäisi olla kohta
päämuuton huippuajankohta. Ei deltalla myöskään paljoa nokikanoja ole,
tänään osui reitille vain kaksi yksilöä. Yksinäinen kaulushaikara
äänessä. Merikotkia vähintään 25.

Isokoskeloiden huippu alkaa olla käsillä.
Normaalina keväänä isoimmat määrät ovat olleen reilun 3000 yksilön
luokkaa. Tänä vuonna ei tuohon varmaankaan päästä, lähinnä aikaisen kevään
vuoksi.

Heinäsorsien määrät jo laskussa. Muutamassa
kohdassa selvästi vahdissa olevia koiraita.

Vaikka jokivesi oli hieman miinuksella, oli
merivesi sen verran ylhäällä, että Karvianjuovallakin oli riittävästi
syväystä.

Tähän se läjitys, lupauksista ja määräyksistä
huolimatta, taisi jäädä kesää odottamaan. Syksyllä sitä tuskin enää
poistetaan, kasvillisuus pitää huolen.

Deltan pesivien kurkien määrää on vaikea
arvioida, kun näyttää siltä, että 200m välein on aina uusi kurkipari. Osa
lienee kihlapareja.

Karvianjuovan alaosassa on edelleen hyvin
avointa. Kunhan kasvillisuus pääsee vauhtiin, tämä alue muuttuu
melkoisesti.

"Vähän joka puolella" näkyi merikotkia.
Paikalla lähes kaikenikäisiä lintuja. Alueen pesivät parit sietävät
yllättävän hyvin, reviirin kulmalla liikkuvia, saman lajin edustajia.

Tänään uiveloita oli deltalla lähes 50
yksilöä. Lajilla on myös päämuuttoaika.

Bookikarin merimetokoloniassa pesien rakentelu
käynnissä. Samat saaret käytössä, kuin viime vuonna. Parimäärässä
näyttäisi olevan pientä kasvua.
Ja maihin...