Merelle katselemassa, Haminakari, Pori, 13.5.2025
Weblokit
Eipä näitä olekaan paljoa tänä keväänä näkynyt - lähes tyyni aamu! Auringonnousun aikaan Haminakarin rannassa. Tuulta vain muutama metri. Keli puolipilvinen ja ihanteellisesti muutontarkkailun kannalta: itätaivas kirkas ja länsitaivaalla tummia sadepilviä. Lämpöä vajaa 10 astetta ja väreily minimaalista. Optimaaliset olosuhteet muuttuivat sadekuurojen siirrettyä mantereelle ja länsitaivas kirkastui. Onneksi hyvää keliä riitti useita tunteja. Päivää kohden hieman nousevaa tuulta meren suunnasta.

Aamusta merellä liikkui mustalintuja ja pilkkasiipiä useampi tuhat. Suurin osa tuli lajilleen määritettyä, hienoissa olosuhteissa. Tukkakoskelolla vielä kohtalaista muuttoa. Aamupäivällä kuikilla ja kaakkureilla mukava pieni rynnistys kohti pohjoista. Paikallisista mainittavina 65 pikkulokkia ja 1 pikkukajava hyöteispyynissä. Pikkulintuja saaressa niukasti.


Merihanhi vahdissa

Merihanhi piti Haminakarin rannassa vahtia. Taisi olla naaras hautomassa.


Meriharakat muutolla

Pari meriharakkaparvea muutti pohjoiseen, rantaa "nuollen".


Sadekuuroja merellä

Heti aamusta merellä sadekuuroja. Tutkakuvista jännitin, osuuko kohdalle. Uskomattomalla tuurilla Haminakariin osui vain muutama pisara.


Pikkukajava ja pikkulokit

Hyönteisiä merenpinnalta poimivasta pikkulokkiparvesta löytyi toisen vuoden pikkukajava.


Pikkukajava, 2kv

Pikkukajavaa pääsi ihan nätisti katsomaan.


Ja maihin...

Ja maihin...



Sivuston facebook sivu

Haminakari, Pori, Finland, 13.5.2025
Weblokit
Copyright (c) 2025  Antti J. Lind