Merimetso-
ja saaristoristeilyllä, Naantali - Taivassalo - Mynämäki - Masku,
15.6.2025
Weblokit
Sitten etelämmäs. Kävimme
kiertämässä kaikki tunnetut ja tuntemattomat merimetsojen pesäpaikat,
vanhat ja uudet, laajalla alueella Naantali - Taivassalo - Mynämäki -
Masku. Busteriakin laskettiin ja nostettiin kolme kertaa. Saarten kierto
oli kokopäivän projekti, aamuvarhaisesta pimenevään iltaan.
Keli suosi
laskentaa. Tuuli heikohkoa, päivällä hieman reippaampaa tuulta, tyyntyen
illaksi. Aurinkoa ja lämpöä riittävästi. Huhun mukaan oltiin merellä,
mutta ei porilaisesta kovin paljoa ulapalta näyttänyt.
Pesiä löytyi
kuudelta luodolta ja tarkastettuja luotoja ainakin 20. Suurin
pesienmäärä Maskun Tornikarilta, hieman alta 800 pesää. Merikotkia
laskentojen ohessa "vähän joka paikassa". Aika paljon löytyi,
varsinkin vanhoilta pesäluodoilta, kaadettuja pesäpuita.
Yksi päivän
laskuliuskoista Taivassalon Ihattulasta.
Ihattulan edustalla
Korkianluodonkari. Kerrotun mukaan uusi pesäpaikka, vanhojen
joukossa.
Sama
Korkianluodonkari dronen näkökulmasta. Tuoreelta paikalta näyttää.
Pitkään pesitty
saari Aukkoletto, joka taisi olla Naantalissa. Ulkonäön perusteella
voisi sanoa tämän saaren olevan vanha pesäluoto.
Sama Aukkoletto
maantasalta.
Maskun Tornikari on
alueen suurin kolonia. Ulkonäön perusteella ei sekään ole ensimmäistä
vuotta käytössä.
Sama Tornikari
maantasalta.
Saman Tornikarin
kiihkeintä ydintä.
Mynämäen Aukkokari.
Saaressa on aikaisemmin pesitty, mutta ei pariin vuoteen. Tänä vuonna
oli taas ilmaantunut pieni määrä pesiä.
Päivän lounaisin
piste oli Naantalin Mustanluodonletto. Joskus näyttää olevan pesitty,
mutta ei tänä vuonna, eikä muutamaan edelliseenkään.

Ja maihin...